Vanhempainvastuu avioeron jälkeen - lapsen sovittelu

Palvelus

Kun avioliitossa on lapsia, avioerosta tulee paljon monimutkaisempi ja sillä on vakavammat seuraukset. Tärkeä asia, jota perhetuomioistuimen on säädettävä avioeropäätöksessä, on vanhempainvastuu. Jos sitä ei oteta pois tai rajoitetaan kummaltakaan vanhemmalta, he voivat teoriassa päättää täysin lapsen asioista. Käytännössä asia ei tietenkään ole enää niin yksinkertaista - yleensä lapsen elämästä päättää se vanhempi, jonka luona jälkeläinen asuu. Voiko tällainen vanhempi siis päättää itsenäisesti lapsen asioista joka tilanteessa? Onko tilanteita, joissa toisen vanhemman suostumus on pakollinen? Vastaamme näihin kysymyksiin tässä artikkelissa.

Tuomioistuimen määräämä vanhempainvalta koskee muun muassa lapsen asuinpaikkaa, toisen vanhemman kontakteja nuoreen sekä mahdollista vallan rajoittamista tai riistämistä lapseen. Asian ratkaiseminen edellyttää, että tuomioistuin tarkastelee kattavasti tietyn tapauksen olosuhteet ottaen huomioon sekä lasten että vanhempien tilanteen. Tuomioistuimen on asetettava etusijalle lapsen etu ja yleinen etu. Vanhempien kiinnostus tätä asiaa kohtaan jää taustalle. Jos tuomioistuin päättää, että molemmilla vanhemmilla on oikeus käyttää vanhempainvastuuta, heidän tulee päästä sopimukseen kaikista jälkeläisen kasvatukseen ja hoitoon liittyvistä kysymyksistä. On kuitenkin tilanteita, joissa laissa asetetaan molempien huoltajien velvollisuus noudattaa täysimääräisesti tietyssä asiassa.

Vanhempien auktoriteetti ja päätöksenteko lapsen asioissa

Molempien vanhempien harjoittama vanhempainvastuu on säädetty pykälässä. Perhe- ja huoltajuuslain 97 §. Tämä säännös on jatkoa 1 artiklan periaatteelle. Lain 93 §:n mukaan molemmilla vanhemmilla on oikeus vanhempainvastuuseen. Käsiteltävänä olevassa säännöksessä todetaan, että tilanteessa, jossa vanhempainvastuu on molemmilla vanhemmilla, heillä on velvollisuus ja oikeus käyttää sitä. Vanhemmat kuitenkin päättävät yhdessä lapsen tärkeistä asioista. Arjen päätöksiä tehtäessä ei ole suuria tulkintavaikeuksia. On selvää, että lasta tällä hetkellä suoraan hoitava vanhempi voi vapaasti päättää, lähteekö alaikäinen kävelylle, elokuviin vai mitä pukee päälleen. Ongelma syntyy, kun on tarpeen päättää ns lapselle tärkeitä asioita, eli on tarpeen määrittää, mitä koulua tai sairaanhoitolaitosta hän käyttää.

Opissa on näkemys, että jokaisella edunvalvojalla on erillinen perhe- ja oikeussuhde (vanhempainvalta) ja jokainen näistä suhteista on itsenäinen. Edellä oleva ei kuitenkaan koske lapsen tärkeitä asioita. Jos tuomioistuin kuitenkin uskoi vanhempainvallan käytön jommallekummalle vanhemmista rajoittaen toisen valtaa tietyssä määrin, kummallakin vanhemmalla on oikeus käyttää vanhempainvaltaa itsenäisesti, mutta ei tasavertaisesti, vaan ainoastaan ​​siltä osin kuin hänellä on oikeus vanhempainvaltaan. Se tarkoittaa myös sitä, että vanhempainvastuun eri laajuuden vuoksi kaikki lapsen tärkeät asiat eivät edellytä vanhempien yhteistä päätöstä.

Vaikka säännös Art. Lain 97 § antaa molemmille huoltajille oikeuden käyttää vanhempainvastuuta tasavertaisesti, on todettava, että molempien vanhempien vaatimus tehdä kaikki päätökset lapsen tärkeissä asioissa on perusteeton. Korkein oikeus vahvisti tämän kannan yksiselitteisesti 3. kesäkuuta 2011 antamassaan päätöksessä (tiedostoviite: III CSK 259/10), jossa se totesi, että 3.6.2011 antamassaan tuomiossa. Rikoslain 97 § ei saa olla perustana periaatteelle, jonka mukaan vanhemmat edustavat lasta yhdessä tärkeissä asioissa. Ei pykälän mukaista holhoustuomioistuimen päätöstä. Rikoslain 97 §:n 2 momentti ei merkitse lapsen asianmukaisen edustuksen prosessuaalista puutetta. Tällaisessa tapauksessa olisi sovellettava periaatetta, jonka mukaan kukin vanhemmista edustaa lasta itsenäisesti, kuten artiklassa säädetään. Rikoslain 98 §:n 1 momentti Tämä tarkoittaa, että lapsesta päätettäessä jokainen lakisääteinen edustaja on valtuutettu antamaan alaikäisen puolesta tahdonlausunto. Artiklassa ilmaistun periaatteen rikkominen. Rikoslain 97 §:n 2 momentti, eli se, että huoltajat eivät tee yhteisiä päätöksiä lapsen tärkeissä asioissa, ei johda kolmansia osapuolia vastaan ​​nostettujen oikeustoimien tehottomuuteen.

Mitkä ovat lapsen tärkeitä asioita?

"Lapsen tärkeät asiat" on epämääräinen käsite, jota ei ole määritelty yksityiskohtaisesti perhe- ja huoltajuuslaissa. Asian käsittämättömän luonteen vuoksi on syytä nojautua korkeimman oikeuden oppiin ja oikeuskäytäntöön. Tärkeitä asioita ovat pääsääntöisesti ne asiat, jotka ovat lapsen hoidon kannalta merkittäviä ja merkittäviä. Nämä ovat mm. päätökset, jotka koskevat lapsen nimeä, oleskelupaikkaa, tulevan ammatin valintaa, ulkomaille lähtöä tai kansalaisuuden muutosta sekä edellä mainittua koulun tai sairaanhoitolaitoksen valintaa. Yllä mainituissa tilanteissa 1995/2004 9 artiklan mukaisesti. Rikoslain 97 §:n 2 momentin mukaan, mikäli vanhemmat eivät pääse sopimukseen, päätöksen tekee holhousoikeus.

Lainsäätäjä käyttää suoraan "lapsen olennaisten asioiden" käsitettä 2 §:ssä. Lain 97 §:ää on tulkittava siten, että holhoustuomioistuimella on oikeus ratkaista vanhempien puolesta vain ne lapsen asiat, jotka katsotaan objektiivisesti tärkeiksi. Siksi on ensiksi selvitettävä, onko tuomioistuimen ratkaistava asia merkittävä tapaus. Jos sitä voidaan pitää sellaisena, tuomioistuimella on mahdollisuus antaa päätös. Nykyään kirjallisuudessa on yhä useammin käsitys, että kaikki tilanne, jossa on vanhempien ristiriita, on pidettävä tärkeänä. Tällaisen ratkaisun sanelee lapsen etu, jonka edun mukaisena on huoltajien välisten ristiriitojen ratkaiseminen.

Mistä asioista vanhempien tulee sopia?

Näin ollen vanhempien tulee sopia kaikista lapsen kasvattamisen ja hoitamisen näkökohdista. Eronneiden ihmisten tapauksessa se on yleensä yksinkertaisesti mahdotonta tai erittäin vaikeaa. Oikeuskäytäntö on kuitenkin hyväksynyt, että joissakin tapauksissa molempien vanhempien suostumus on jopa välttämätön. Mitä nämä asiat ovat?

Yksi yleisimmistä vanhempien välisten väärinkäsitysten syistä on mahdollisuus saada alaikäisen passi ja lähteä ulkomaille. Näissä tilanteissa usein pelätään, että lapsen vieraaseen maahan vievä vanhempi jää sinne pysyvästi. Tämä tilanne ratkaistiin korkeimman oikeuden päätöksellä 3. helmikuuta 2012 (tiedostoviite: I CZ 153/11), jossa todettiin, että "Lapsen passin myöntämistä koskevan hakemuksen jättäminen edellyttää vanhempien yhteistä ja yhteistä toimintaa". Mikäli huoltajien välillä on erimielisyyttä, asian ratkaisee holhoustuomioistuin. Yllä oleva johtuu myös artiklan säännöksistä. Passiasiakirjalain 14 §:n mukaan passiasiakirjan myöntämiseen alaikäiselle vaaditaan molempien vanhempien kirjallinen suostumus. Jos jommankumman huoltajan suostumusta ei voida saada, suostumus passin myöntämiseen korvataan perhetuomioistuimen päätöksellä.

Toisaalta alaikäisen ulkomaille lähtemisen osalta korkeimman oikeuden 6. maaliskuuta 1985 antamassaan päätöksessä (tiedoston viitenumero: III CRN 19/85) ilmaistun näkemyksen mukaan jopa lapsen lyhytaikainen lähtö ulkomaille, esim. loman viettoon, edellyttää molempien suostumusta vanhempainvastuuta. Jos suostumusta ei ole saatu, erosta päättää holhousoikeus. Näin ollen, jos lyhyt matkailumatka sitä vaatii, sitä enemmän lapsen ulkomaille lähtöön liittyvän pysyvän asuinpaikan vaihtaminen edellyttää toisen huoltajan suostumusta.

Yllä olevaan liittyy myös alaikäisen henkilötodistuksen myöntäminen. Tällä hetkellä EU-maissa ei vaadita passia, pelkkä todistus riittää. Siksi tämän asiakirjan hakeminen on niin tärkeää yhteisen vanhempainvastuun näkökulmasta. Art. Henkilökorteista 6 päivänä elokuuta 2010 annetun lain 5 §:n 4 §:n yhteydessä henkilökortin mallista ja henkilökorttien myöntämistavasta ja -menettelystä, niiden katoamisesta, vahingoittumisesta, mitätöimisestä ja palautus 29.1.2015. Toisin kuin passimenettelyssä, hakemuksen voi jättää jompikumpi vanhemmista, mikä tarkoittaa, että molemmilla huoltajilla ei ole velvollisuutta tehdä yhteistyötä. Päätös alaikäisen henkilökortin hankkimisesta on kuitenkin lapselle pykälässä tarkoitettu asia. Rikosprosessilain 97 §:n 2 momentin mukaan, ja niitä on tarkasteltava yhdessä. Siksi, jos tässä asiassa syntyy ristiriita, vanhempien tulee hakea lupa holhoustuomioistuimelta.

Aloita ilmainen 30 päivän kokeilujakso ilman ehtoja!

Toinen tärkeä asia on lapsen sukunimen vaihtaminen. Taiteen tarjoaminen. 8 sek. Nimen ja sukunimen muutoksesta annetun lain 2 §:ssä säädetään, että sukunimen muuttaminen voi tapahtua, jos toinen vanhempi on siihen suostunut. Jos vanhempien välillä on erimielisyyttä, kukin heistä voi hakea edunvalvontatuomioistuimelta suostumusta lapsen nimen muutokseen.

Lapsen tärkeänä asiana on myös pidettävä elatusmaksujen jakamistapaa. Korkein oikeus päätti 30. toukokuuta 1985 antamassaan päätöksessä (tiedoston viitenumero: III CZP 26/85), että elatusapujen siirtämiseen lapsen säästökirjaan tarvitaan molempien vanhempien suostumus.

Lapsen on myös tärkeää määrittää alaikäisen asuinpaikka. Korkein oikeus korosti 23. toukokuuta 2012 antamassaan päätöksessä (tiedoston viitenumero: III CZP 21/12), että lapsen asuinpaikan määrittäminen ei ole toisen vanhemman vanhempainvastuun rajoittamista, koska se tapahtuu myös jos vanhempainvastuuta koskeva päätös jätetään molemmille vanhemmille. Näin ollen myös huoltajien välisen voimakkaan ristiriidan tapauksessa päätös lapsen olinpaikasta perustuu vanhempien yksimielisiin lausuntoihin. Vain silloin, kun he eivät pääse sopimukseen, tuomioistuin tekee päätöksen tässä asiassa. Joku vanhemmista voi kuitenkin poistaa lapsen pysyvästä asuinpaikasta ja rekisteröidä sen muualle. Rekisteröintisäännöt eivät edellytä vanhempien yhteistoimintaa tämän tyyppisissä asioissa, joten tässä pätee itsenäisen vanhempainvallan käytön periaate.

Sitovat oikeuden päätökset

Art. Rikoslain 97 2 §:n mukaan holhousoikeus ratkaisee lapsen olennaiset asiat vain, jos vanhemmat eivät pysty kommunikoimaan keskenään. Samaan aikaan tämän päätöksen pitäisi olla viimeinen keino - holhoustuomioistuimen tehtävänä on ennen kaikkea saada vanhemmat kompromissiin.

Edellä esitetystä johtuen lapsen vanhemmat voivat muuttaa holhoustuomioistuimen päätöksiä. Perhe- ja huoltajuuslaissa ei ole säännöksiä, jotka kieltäisivät vanhempia tekemästä yhdessä tuomioistuimen tekemästä poikkeavaa päätöstä oikeuden päätöksen lainmukaisuudesta huolimatta.

Vanhempainvastuu - yhteenveto

Tuomioistuimen lapsen myöntäminen toiselle vanhemmista tarkoittaa sekä alaikäisen vakinaisen asuinpaikan ilmoittamista että vanhempainvallan käytön laajuuden määrittelyä ja yhteydenpitoa toisen huoltajan ja lapsen välille. Johtavana periaatteena, kun tuomioistuin tekee päätöksiä lapsen asioista, on lapsen etu. Edellä esitetyn perusteella vanhempien on toimittava yhteisesti lapsen edun mukaisesti. Vain silloin, kun he eivät pääse sopimukseen, holhoustuomioistuin on velvollinen ratkaisemaan lapsen tärkeitä asioita. Tämän päätöksen pitäisi kuitenkin olla viimeinen keino - holhoustuomioistuimen tehtävänä on ennen kaikkea saada vanhemmat kompromissiin.