Epäluotettava verokirjanpito - veroseuraamukset

Verkkosivusto

Art. 24 sekuntia 29. syyskuuta 1994 annetun kirjanpitolain 1 §:n (Lakilehti nro 121, kohta 591, sellaisena kuin se on muutettuna) mukaan kirjanpitoa tulee pitää luotettavalla, virheetönllä, todennettavissa olevalla ja säännöllisesti. Kohdan mukaisesti Mainitun säännöksen 2 kohdan mukaan kirjanpitoa pidetään luotettavana, jos niihin tehdyt kirjaukset kuvastavat todellista tilannetta. Toisin sanoen luotettavissa kirjanpitokirjoissa esitetään kaikki verovelvollisella tapahtuvat merkittävät taloudelliset tapahtumat. Kirjanpidon luotettavuuden määrittäminen perustuu tosiseikkojen tutkimiseen, ei sen oikeudelliseen arviointiin. Näin ollen kirjanpidon luotettavuuden kyseenalaistaminen edellyttää todisteita siitä, että kirjanpitoon on kirjattu ei-olematon tapahtuma, olemassa olevaa tapahtumaa ei ole kirjattu tai todellisen tapahtuman arvo on kirjattu väärin. Jos veroviranomainen verokirjan tarkastuksen yhteydessä kyseenalaistaa niiden luotettavuuden, sen tulee ehdottomasti laatia asianmukainen pöytäkirja, jossa täsmennetään, miltä ajanjaksolta ja missä osassa verokirjaa ei pidetä todisteena asiassa. On syytä korostaa, että jokin osa verokirjanpidon epäluotettavuudesta ei tarkoita sitä, että sitä ei enää käsitellä todisteena kokonaisuudessaan. Kiistattomat merkinnät verokirjaan pysyvät uskottavina eivätkä menetä todisteita.

Kuinka kyseenalaistaa verohallinnon havainnot?

Mikäli veroviranomainen katsoo verokirjanpidon olevan epäluotettavaa, sen on laadittava kirjanpidon tarkastuskertomus ja toimitettava siitä jäljennös verovelvolliselle. Tämä pöytäkirja ei ole päätös eikä päätös, vaan vain eräänlainen kirjallinen kirjaaminen aineellisesta ja teknisestä menettelystä, joka on verokirjan oikeellisuuden ja puutteellisuuden tutkiminen (KHO:n tuomio 24.11.2016, II FSK 3013 /14). Tämä asiakirja on äärimmäisen tärkeä, koska verovelvollinen saa tiedon siitä, mistä osasta ja mistä syystä veroviranomainen piti hänen pitämäänsä kirjaa epäluotettavina. Verovelvollisella on ilmoituksen toimittamispäivästä lukien 14 päivää aikaa vastustaa veroviranomaisen verokirjan oikeellisuuden tarkastuksen yhteydessä tekemiä havaintoja. Esitetyt vastalauseet tulevat voimaan, kun verovelvollinen esittää perusteluissaan asianmukaiset todisteet, joiden perusteella veroviranomainen voi määrittää veropohjan oikein. Näin ollen kirjanpidon asianmukainen pitäminen ei ole vain verovelvollisen velvollisuus, mitä korkein hallinto-oikeus korosti huomauttaen, että verovelvollinen pykälän mukaan. 24 sekuntia kirjanpitolain 1 ja 4 § (Lakilehti nro 121, 591 muutoksineen) liittyen vitsi. 9 sek. 15. helmikuuta 1992 yhteisöverosta annetun lain 1 § (Lakilehti 1993, nro 106, kohta 482, hallintotuomioistuin 15. maaliskuuta 2006, II FSK 306/05), mutta se muodostaa myös eräänlaisen suojan veronmaksajien edut tarkastuksen yhteydessä.

Lisäksi on huomautettava, että ilman ennakkoilmoitusta kirjanpidon tai verotarkastusraportin puutteista veroviranomaiset eivät voi perustella verotuspäätöstä verokirjan epäluotettavuudella. Tilanteessa, jossa verovelvollinen saa vain päätöksen perusteluista tietää, että hänen veroviranomaisille tarkastettavaksi toimittamiaan verokirjoja ei ole pidetty todisteena siitä, mitä niissä olevista merkinnöistä seuraa, häneltä menetetään oikeus nostaa vastalauseita ja viitata todisteisiin, jotka liittyvät veroviranomaisen tältä osin tekemiin havaintoihin. Tällöin asianosainen voi valittaa virheellisestä, lisäksi törkeästi lainvastaisesta päätöksestä ja vaatia sen kumoamista. On osoitettava, että tällä rikkomisella oli merkittävä vaikutus tapauksen lopputulokseen.

Korkein hallinto-oikeus esitti kannan, jonka mukaan sen, oliko verovelvollisen pitämien kirjanpidon tunnustamatta jättäminen todisteeksi verotusmenettelyssä laillisesti perusteltua, ratkaisee vain ne olosuhteet, jotka veroviranomainen on päätöksen perustelussaan esittänyt. verovelvollisuuden suuruuden vahvistamisesta (Korkeimman hallinto-oikeuden tuomio 6.3.1984, asiakirjan viitenumero SA / Kr 26/84). Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö tällaisia ​​olosuhteita tarvitse etukäteen vahvistaa verokirjan tarkastusraportilla tai verotarkastusselostuksella. Jotta verokirjoja ei tunnustettaisi todisteiksi, on ehdottoman välttämätöntä täyttää molemmat edellä mainitut vaatimukset. Toisin sanoen, jotta veroviranomainen voisi tehdä oikean verotuspäätöksen verokirjan merkintöjen riitauttamisen seurauksena, kahden edellytyksen on täytyttävä:

  • Ennen päätöksen antamista on toimitettava asianosaiselle kirjantarkastuskertomus tai tarkastuskertomus, jossa mainitaan, miltä ajalta ja missä osassa kirjanpitoa ei pidetä todisteena siitä, mitä tulokset sen sisältämistä merkinnöistä;

  • Päätöksen perusteluissa on mainittava olosuhteet, joiden perusteella verovelvollisen pitämään kirjanpitoa ei voida tunnustaa todisteeksi sen sisältämistä merkinnöistä.

Ei kuitenkaan voida olettaa, että päätöksen virheellisyyteen vaikuttaisi muotovirhe, joka muodostuu siitä, että verokirjan tarkastuskertomukseen ei ole sisällytetty vaadittua täsmennystä miltä ajanjaksolta ja missä osassa se ei katso kirjanpitoa todisteeksi siitä, mitä niissä olevista merkinnöistä seuraa, että joidenkin verokirjan merkintöjen epäluotettavuus oli yksiselitteistä (KHO:n tuomio 14.12.2016, viitenumero I FSK 742/15).

Mitä verotuksellisia seurauksia on epäluotettavalla verokirjanpidolla?

Luotettavat verokirjat ovat yleensä todiste siitä, mitä niiden sisältämistä merkinnöistä ilmenee. Verokirjanpidon epäluotettavuus menettää sen arvon, minkä vuoksi veroviranomaiset eivät voi määrittää veropohjaa. Tällaisessa tilanteessa 1 momentissa tarkoitettu hakemus on otettava huomioon. 29. elokuuta 1997 annetun veroasetuksen 23 § (Lakilehti nro 137, kohta 926), veropohjan arvioinnin laitos. Vaikka edellä mainitun säännöksen 5 §:n mukaan veropohjaa arvioitaessa määritettäessä tulee pyrkiä määrittämään se määrä, joka on lähellä todellista veropohjaa, pääsääntöisesti näin määritetty veropohja on suurempi kuin esitetty. verokirjoissa. Siitä on siis haittaa veronmaksajille. On korostettava, että estimaatioinstituutiota saa käyttää vain silloin, kun kirjantarkastuspöytäkirjassa tai verotarkastuspöytäkirjassa on aiemmin havaittu verokirjan epäluotettavuutta.

Miten veroviranomainen voi arvioida veropohjan?

Veropohja määritetään estimoinnilla käyttäen erityisesti seuraavia menetelmiä:

  1. sisäinen vertailu - koostuu saman yrityksen liikevaihdon vertailusta aikaisemmilla ajanjaksoilla, jolloin liikevaihdon määrä tiedetään;

  2. ulkoinen vertailu, jossa vertaillaan liikevaihtoa muissa samanlaisessa laajuudessa ja samanlaisissa olosuhteissa toimivissa yrityksissä;

  3. inventaario - koostuu yrityksen varojen arvon vertailusta kauden alussa ja lopussa ottaen huomioon kiertonopeus;

  4. tuotanto - koostuu yrityksen tuotantokapasiteetin määrittämisestä;

  5. kustannukset - koostuu liikevaihdon määrän määrittämisestä yritykselle aiheutuneiden kustannusten määrän perusteella ottaen huomioon näiden kustannusten osuuden liikevaihdosta;

  6. tulon osuus liikevaihdosta - koostuu tiettyjen tavaroiden myynnistä ja tiettyjen palvelujen suorittamisesta saadun tulon määrän määrittämisestä ottaen huomioon tämän myynnin (suoritetut palvelut) osuuden koko liikevaihdosta.

Kuitenkin, jos verokirjoista saadut tiedot, joita on täydennetty oikeudenkäynnin aikana saaduilla todisteilla, mahdollistavat veropohjan määrittämisen 11 §:n mukaisesti. Veroasetuksen 23 §:n 2 momentin mukaan veroviranomainen pidättäytyy arvioimasta.

Onko verokirjan epäluotettavasta pitämisestä rikosoikeudellinen vastuu?

Verokirjanpidon epäluotettava pitäminen on laissa säädetty rikos. 10.9.1999 annetun lain (Lakilehti nro 83, kohta 930) 61 §:n 1 §:n 1 momentin mukaan verorikoslaki (jäljempänä KKS), jonka toteuttamisesta tuomitaan enintään 240 päiväveron sakkoon. On syytä huomauttaa, että vuonna 2018 päivähinta vaihtelee 70 zlotysta 28 000 zlotiin.

Mainitun säännöksen 2 §:ssä säädetään lievästä tapaturmasta, joka on myös sakkorangaistus.

On selvennettävä, että vähäinen tapaturma on verorikoksena kielletty teko, joka yksittäistapauksessa erityisolosuhteidensa vuoksi sisältää teon yhteiskunnallista haitallisuutta vähäisen, erityisesti silloin, kun uupunut tai köyhtyvä julkinen lain mukainen velka ei ylitä lakisääteistä kynnystä, joka on viisi kertaa vähimmäispalkkio sen tekohetkellä, eikä rikoksen tekotapa ja olosuhteet viittaa siihen, että tekijä olisi rikkonut räikeää taloudellista ja oikeudellista järjestystä tai vaadittuja ennalta varautumisen sääntöjä annetuissa olosuhteissa tai kielletyn teon tekijä, jonka aihe ei ylitä vähäistä määrää, huomioon otettavat motiivit.

Vastuu voi johtaa epäluotettavaan ajoon:

  1. kirjanpito kirjat;

  2. tulojen ja kulujen verokirja;

  3. kirjaa;

  4. rekisterit;

  5. muut vastaavat tallennuslaitteet, joiden säilyttämistä laissa edellytetään, erityisesti kassakoneen kirjanpitoa.

Tekijän vastuun osoittamiseksi edellä kuvatusta teosta riittää, että suoritetaan jokin edellä mainituista ns. tallennuslaitteet.

Kuka on vastuussa verokirjan epäluotettavuudesta?

Rangaistusvastuu voi olla vain luonnollisella henkilöllä.Yksinyrittäjän tapauksessa vastuu verokirjanpidon epäluotettavuudesta on verovelvollisella. Kuitenkin, jos verovelvollinen on oikeushenkilö tai organisaatioyksikkö (esim. avoin yhtiö), pykälän mukaan. Rikosprosessilain 9 §:n 3 momentin mukaan verorikoksesta on vastuussa sama kuin rikoksentekijä tai verorikos, joka lain, toimivaltaisen viranomaisen päätöksen, sopimuksen tai tosiasiallisen suorituksen perusteella käsittelee taloudellisia asioita, erityisesti luonnollisen henkilön, oikeushenkilön tai oikeushenkilöä vailla olevan organisaatioyksikön talousasiat, joille oikeuskelpoisuus myönnetään erillisillä säännöksillä. Tämä koskee myös henkilöitä, jotka tarjoavat kirjanpitopalveluita veronmaksajille.

Välttääkö verotuksen vähenemisen rangaistuksen?

Valitettavasti kyseessä oleva kielletty teko on muodollinen, mikä tarkoittaa, että sen suorittamisen kannalta ei ole merkitystä, onko se aiheuttanut erityistä vaikutusta, joten verotuksen vähenemisen puute ei vapauta vastuuta sen tekemisestä.

Toisaalta kysymys syyllisyydestä teon yhteydessä on tärkeä rikosoikeudellisen vastuun kannalta. Syyttömyyden osoittaminen epäluotettavassa kirjanpidossa välttää rikosoikeudellisen vastuun.

Kuten edellä esitetystä seuraa, luotettava kirjanpito on yrittäjän tärkeä velvollisuus, jonka rikkominen voi johtaa vakaviin, myös taloudellisesti epäedullisiin seurauksiin.